FARMASEUTTI TAI PROVIISORI
TULE MEILLE TÖIHIN
Proviisorimme sai oman apteekin, joten haemme nyt vahvistusta tiimiimme. Ei ole väliä oletko pitkä vai pätkä, farmaseutti vai proviisori, kunhan asenteesi ja osaamisesi ovat kohdillaan. Ensisijaisesti etsimme kokoaikaista työntekijää, mutta emme poissulje myöskään osa-aikatyöstä kiinnostuneita. Työnkuvan rakennamme valittavalle henkilölle sopivaksi ja luonnollisesti perehdytämme sinut tehtäviisi.
Töiden aloittamisesta voimme sopia joustavasti. Toivomme kuitenkin, että voit aloittaa työt viimeistään marraskuussa.
Me täällä Liperin Ykkös apteekilla panostamme johtamiseen, yhteistyöhön, työhyvinvointiin, prosessien toimivuuteen ja kehittymiseen. Asiakaspalvelu on meille ykkösjuttu ja pyrimme jokainen osaltamme vaikuttamaan sen onnistumiseen. Sinulle tarjoamme mukavan, kannustavan työyhteisön, hyvän yhteishengen ja oivan mahdollisuuden sekä työyhteisön että oman työsi ja osaamisesi kehittämiseen. Apteekkijärjestelmänä meillä on käytössä Maxx.
Sinun, kuten meidän kaikkien, ensisijaisena tehtävänä tulee olemaan erinomainen asiakaspalvelu. Omaat hyvät sosiaaliset taidot ja pelisilmän asiakaspalvelussa, olet motivoitunut kartoittamaan asiakkaan tarpeet ja pyrit lääkkeiden toimittamisen lisäksi omalta osaltasi myötävaikuttamaan lääkehoitojen onnistumiseen. Kuuntelet asiakasta herkällä korvalla ja pyrit täyttämään asiakkaan esiin tuomat tarpeet ja ratkaisemaan mahdolliset ongelmat. Jotta työ olisi vaihtelevaa ja monipuolista, työnkuvaasi kuuluvat myös koneellinen ja dosettiannosjakelu, hoitokotitilausten käsittely, lääkitysten arviointien tekeminen, tukkutilausten tekeminen, tavaranpurku tarvittaessa sekä mahdollisesti Viinijärven sivuapteekin apteekinhoitajan tuuraaminen.
Kiinnostuksesi mukaan pääset myös markkinointitiimiin ja somemarkkinoinnista vastaavaksi. Osana tiimityötä myös sisäinen asiakaspalvelu, kommunikointi ja toisten auttaminen ovat osa jokapäiväistä työtä. Proviisorille tulee lisäksi omat vastuualueet johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Proviisori osallistuu myös apteekin johtoryhmän toimintaan. Proviisorilta edellytämme erinomaisia esimies- ja päivittäisjohtamisentaitoja, toimeenpanokykyä sekä itsensä johtamiskykyä.
Meillä on erittäin hyvä työilmapiiri, jota nyt yrittäjäksi lähtevä proviisori kommentoi seuraavasti: ”Ehdin olla
täällä töissä parin vuoden ajan, mutta sain elinikäisiä ystäviä. Yhteishenki on poikkeuksellisen hyvä ja läppä lentää työn lomassa sopivissa määrin”.
Mikäli kiinnostuit paikasta,
laita rohkeasti viestiä
apteekkari Tuulia Väisäselle tuulia.vaisanen@apteekit.net.
Paikka täytetään heti sopivan
henkilön löydyttyä.